Hanko Pähkinänkuoressa

Hanko - merellinen kaupunki


Hanko on merikaupunki. Kaupungin merenkulun perinteet johtavat purjelaivojen aikakaudelle, jolloin merenkävijät pitivät Hankoniemen edustoja pysähdyspaikkana. Tästä aikakaudesta on muistona mm. Hauensuolen kallioihin kaiverretut aatelisvaakunat ja tekstit päiviltä, jolloin saarten suojassa odoteltiin parempia tuulia merimatkalle.

Hankoniemen edustoilla on myös käyty monia historian tuntemia meritaisteluita.

Joka vuosi täällä järjestetään lukuisia kilpapurjehduksia, jopa MM ja EM -tasolla. Heinäkuinen Hangon Regatta on järjestetty jo vuodesta 1919.

Hankoniemi sijaitsee pitkälle Itämereen työntyvässä niemessä, joka on jatkoa jääkaudella muodostuneelle Salpausselän harjulle. Suomen eteläisimmän sijainnin ansiosta meri Hangossa jäätyy – jollei pysy sulana koko talvea - myöhemmin kuin muualla Suomessa. Suomen viidenneksi suurin satama on perustettu vuonna 1873 tätä talvisatamaetua hyväksi käyttäen. Satama on avoinna ympäri vuoden. Nopea meritie manner- Eurooppaan on aina käytettävissä.

Meri on läsnä kaupungissa kymmenienkilometrien pituisten eri ilmansuuntiin olevien hiekkarantojen, punaisten kalastuskojujen, erilaisten vapaa-ajansatamien ja korkeatasoisten vierasvenelaitureiden muodossa.

Veneilyn ja kalastuksen harrastajille Hanko on toivepaikka. Merellinen elämä näkyy kaupungin katukuvassa kesällä ranta- ja veneturistien määrinä ja hiljaisempina vuodenaikoina satamatyöntekijöiden haalareiden neonväreissä, kalastajien jalostamien kalojen savustuksena tai vain meren ääninä ja valoilmiöinä.


Vanhoja kuvia Hangosta










Hanko

Perustettu 1874
Asukkaita 8661 (31.12.2016)
Suomenkielisiä 54%
Ruotsinkielisiä 42,5%
Muita 3,5%
Pinta-ala 800,22 km2
Vesipinta-ala 682,76 km2
Rantaviivaa 130 km, josta 30km hiekkarantaa.
Saaria ja luotoja noin 90 kpl